20. helmikuuta 2013

Palkinto Lékuélta


Tammikuun leivontahaasteessa Leivontafoorumilla leivottiin tarkan euron parissa. Leivonnainen sai maksaa korkeintaan 8 euroa ja kaikki ainekset oli ostettava sillä. Ei siis kotivarastojen hyödyntämistä tai hintojen osittamista vaan kova peli alusta loppuun :)

Itse osallistuin tällä kannellisella lohi-munapiirakalla ja yllätyksekseni suolainen leipomukseni pärjäsi makeiden unelmien keskellä ja sijoittui kakkoseksi.

Postista saapui Lékuén uskomaton paketti. Olin salaa toivonut Lékuélta Dekomax koristelukynää ja se oli kuin olikin tuossa paketissa, mutta niin oli muutakin kiintoisaa! Tikkarimuotit, silikonisia muotteja ja macaronleivonta-alusta.  Meinasin alkaa siltä seisomalta sulattamaan suklaata tikkareita varten, mutta maltan mieleni vielä hetken. Koristelukynässä on kuusi erilaista pursotinkärkeä ja sillä voi pursottaa paitsi macaroneja, normaalit kakkukermat ja kirjoitella tekstejä sun muuta. Voi olla, että tekniikka vaatii alussa hieman treenausta.

Noita silikonivuokia aion käyttää kylmien hyydytettävien jälkiruokien tekoon. En oikein pidä silikonisista kakkuvuoista, lopputulos on vain mielestäni metallisessa vuoassa parempi. Mutta esim. pannacotat voisi olla erittäin kätevä valmistaa noissa vuoissa.



1 kommentti:

  1. Hyvähyvä! Onnea! :) pääset nyt tekee omat macaronit, niiden Oulun pettymysten jälkeen ;)

    VastaaPoista